Muun muassa Ruandan kansanmurhan tutkijana tunnetuksi tullut keskusrikospoliisin rikosylikomisario Thomas Elfgren on jättänyt tietosuojavaltuutetulle selvityspyynnön Suomen ja Yhdysvaltojen solmimasta sopimuksesta, joka koskee turvallisuusluokitellun tiedon suojaamista. Elfgrenin mukaan tietojenvaihto saattaa vaarantaa kansalaisten perusoikeuksia. Hänen mukaansa sopimuksesta ei käy ilmi, mikä on sen suhde henkilötietoja ja asiakirjojen julkisuutta koskevaan suomalaiseen lainsäädäntöön.Kts. myös: http://yksikolmeseiska.blogspot.fi/2012/04/lentotietojen-luovutusta-koskeva-laki.html
– Voi olla, että se, miten sopimus suhteutuu Suomen julkisuuslainsäädäntöön ja henkilötietolakiin, on pohdittu asia. Tämä ei kuitenkaan käy riittävästi ilmi sopimuksesta. Lähtökohtanani on reagoida kaikkeen, mikä liittyy tietojenvaihtoon Yhdysvaltojen kanssa, Elfgren totesi Turun Sanomille.
Elfgrenin mukaan Yhdysvallat on viime vuosina lisännyt viranomaisten toimivaltuuksia muun muassa kotietsinnöissä ja puhelinkuuntelussa.
– Yhdysvalloissa perusoikeudet ovat saaneet väistyä terrorismin vastaisen taistelun nimissä. Diplomaattisiin vakuutteluihin ei näissä asioissa ole uskomista. Sopimus jättää epäselväksi Suomen kansalaisen oikeuden tietää, mihin tarkoituksiin hänen tietojaan on käytetty, Elfgren sanoi.
Elfgren korostaa jättäneensä selvityspyynnön yksityishenkilönä, eikä viranomaisen edustajana.
– Tämä menee kategoriaan kansalaisaktivismi. Toisaalta poliisina minulla on velvollisuus valvoa sitä, että Suomen kansalaisten perusoikeudet toteutuvat, Elfgren totesi.
Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio ei ollut vielä keskiviikkoiltana ehtinyt tutustua selvityspyyntöön. Hän korosti, että tietosuojavaltuutetun toimisto perehtyy kaikkiin sille jätettyihin selvityspyyntöihin.
– Kaikki selvitetään, mitä tulee. Selvityspyynnöt menevät kirjaamoon, mistä ne jaetaan ensin esittelijöille ja aikanaan minulle.
Aarnio ei luultavasti tule ottamaan kantaan viranomaisten keskinäiseen asiakirjojen vaihtoon sinänsä, koska siitä säädetään julkisuuslaissa, jonka valvonta ei Aarnion mukaan kuulu tietosuojavaltuutetun toimialaan.
Suomen ja USA:n solmima sopimus koskee muun muassa ulko-, turvallisuus-, puolustus-, poliisi-, tiede-, elinkeino- ja teknologia-asioita. Sopimuksen tarkoituksena on suojata turvallisuusluokiteltua tietoa, jota vaihdetaan luottamuksellisesti.
Turvallisuusluokitellulla tiedolla tarkoitetaan tietoa, joka on suojattava valtion kansallisen turvallisuuden vuoksi. Pääsy tietoon sallitaan vain sellaisille henkilöille, joiden työ vaatii sitä ja joista on tehty turvallisuusselvitys. Tietoa ei saa luovuttaa ulkopuolisille valtioille. Sopimukseen liittyvät riidat on ratkaistava neuvottelemalla; tuomioistuimiin niitä ei saa viedä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste usa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste usa. Näytä kaikki tekstit
tiistai 3. heinäkuuta 2012
Rikostutkija vaatii selvitystä Suomen ja USA:n tietojenvaihdosta
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/362537/Rikostutkija+vaatii+selvitysta+Suomen+ja+USAn+tietojenvaihdosta
lauantai 5. toukokuuta 2012
maanantai 30. huhtikuuta 2012
Aktivistin pakoilu uhkaa Kiinan ja USA:n suhteita
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=78043:aktivistin-pakoilu-uhkaa-kiinan-ja-usan-suhteita&catid=35:ulkomaat&Itemid=6
Yhdysvaltain ja Kiinan välit uhkaavat tulehtua sokean ihmisoikeusaktivistin loikan vuoksi.
Kotiarestissa ollut Chen Guancheng pakeni syrjäiseltä kotiseudultaan ja piileskelee nyt lähipiirinsä mukaan Yhdysvaltain Pekingin-suurlähetystössä.
Kumpikaan maista ei ole virallisesti myöntänyt miehen olevan amerikkalaisten suojissa, sillä poliittisesti tilanne on räjähdysaltis.
Yhdysvaltain ulkoministerin Hillary Clintonin ja valtionvarainministerin Timothy Geithnerin pitäisi saapua torstaina neuvottelumatkalle Kiinaan. Jos Kiinalle nöyryyttävää jupakkaa ei saada lakaistua maton alle, neuvottelut voivat ajautua karille. Clinton on jo aiemmin paheksunut Kiinan johdolle Chenin kohtelua ja vaatinut hänen vapauttamistaan arestista.
– Ajoitus ei olisi voinut olla huonompi, sanoi Kiina-asiantuntija Jean-Pierre Cabestan Hong Kong Babtist University -yliopistosta uutistoimisto AFP:lle. Hänen mukaansa kumpikin osapuoli yrittää pitää mahdollisimman matalaa profiilia jupakan kanssa.
Vahvistamattomien tietojen mukaan amerikkalaisia ulkoministeriön virkamiehiä on saapunut Pekingiin vaivihkaa neuvottelemaan tilanteesta.
USA tarvitsee Kiinan tukea
Kiinan johto on yrittänyt sensuroida maan sosiaalista mediaa Chen-uutisten leviämisen estämiseksi.
Chen Guangcheng ei ole hakenut virallisesti turvapaikkaa Yhdysvalloilta. Sokea 40-vuotias aktivisti on ollut aiemmin jo viisi vuotta vankilassa paljastettuaan Kiinan ihmisoikeusrikkomuksia, erityisesti yhden lapsen politiikasta johtuvia pakkoabortteja.
Vankeutensa jälkeen kotiarestissa ollut Chen on kertonut, että häntä ja hänen perhettään on pahoinpidelty arestin aikana. Hän onnistui pakenemaan arestista viikko sitten kannattajiensa avustuksella.
Yhdysvallat tarvitsee kipeästi Kiinan tukea useiden maailman kriisipesäkkeiden – kuten Syyrian, Iranin ja Pohjois-Korean – kanssa. Kiina on puolestaan ollut huolissaan Yhdysvaltain armeijan voimistuvasta läsnäolosta Aasian ja Tyynenmeren alueilla.
lauantai 28. huhtikuuta 2012
Russian Troops To Target Terrorists in America As Part of Drill
Russian airborne troops are set to train how to target terrorists in America as part of a joint anti-terror drill with the United States which will take place in Fort Carson, Colorado at the end of next month.Jatka lukemista: http://www.prisonplanet.com/russian-troops-to-target-terrorists-in-america-as-part-of-drill.html
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
USA:n alahuoneen puhemies varoittaa kauppasodasta Kiinan kanssa
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011101214561267_ul.shtml
Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies, republikaanien John Boehner vastustaa uutta, lähinnä Kiinaa vastaan suunnattua kauppa- ja valuuttalakia.Laki antaisi Yhdysvalloille oikeuden asettaa rangaistustulleja tuotteille sellaisista maista, joiden katsotaan tukevan omaa vientiteollisuuttaan pitämällä valuuttansa arvon keinotekoisen alhaalla.
- Ottaen huomioon maailmanmarkkinoiden heilahtelut ja epävarmuuden talouden tilasta tällaisen askeleen ottaminen synnyttäisi riskin kauppasodasta, Boehner sanoi keskiviikkona.
Demokraattien mielestä Kiinan valuuttakikkailu on jo käytännössä kauppasotaa. Demokraattien hallitsema senaatti hyväksyi lain tiistaina ja lähetti sen edustajainhuoneen käsiteltäväksi. Siellä republikaaneilla on valta-asema.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)